Soidenlampi & Mustamäki

Soidenlammin nuotiopaikka



Jyväskylän Ladun Majalta pääsee muuallekin kuin hiihtoladulle tai Kolmisoppisen rantaan.
Ronsuntaipaleentien toisella puolella alkaa Mustamäen metsäpolku ja historiallisen polun läpi pääsee mm. jatkamaan metsäpolkua tai metsätietä/ ulkoiluväylää pitkin Soidenlammelle. Soidenlammin varrella on myös nuotiopaikka.

Loppukeväinen retki kertoo kuvissa, että vielä oli lammen ympärikulkeva polku jäässä, lumessa tai liian märkä kierrettäväksi mutta ulkoiluväyliä pitkin pääsi, ei toki enää hiihtäen. Suoalueen kohdalla linnosto hyvin monipuolista ja varma lintutiirailu paikka keväällä. Mukavasti saa yli 5km pituisen lenkin ulkoiltua täällä ja metsätyypitkin vaihtuu kulkijan iloksi. Metsäpolku helppokulkuinen, nyt hakkuiden jäljiltä vielä oli puut keräämättä. Soveltuu lapsiperheille ja luontoretkeilijöille, kesällä voi pulahtaa Kolmisoppiseen uimaan retken päätteeksi.






Yksi Keski-Suomen korkeimpia kohtia on kuvan taulun mukaan tässä, korkeus merenpinnasta 225m. Ei tunnu siltä, koska varsinaista näköalaa ei ole, vaan hakkuuaukea ympärillä. Mustanmäen tila on aikoinaan sijainnut mäellä, siitäkin historiaa voi lueskella ja miettiä metsikköä entisajan talon pihaksi.




Saavutettavuus: kävellen, pyörällä, julkisella Isolahti/Tikkala bussit, autolla
P-alue: Ladun Majan parkkipaikka, Ronsuntaipaleentie 279, 40500 Jyväskylä
Sijainti: Soidenlammelle pääsee monesta paikasta mm. Laajavuoren ulkoilualueelta ja Ladun majalta

Kommentit